Aarikan tuotteet kootaan käsin Suomessa työpajoissa, kuten Pelastusarmeijan asumispalveluyksikössä. Toiminnan kautta haluamme tukea syrjäytyneiden työllistämistä ja osallistamista yhteiskuntaan. Viime vuonna Pelastusarmeijan työpajoissa valmistettiin lähes 30 000 Aarikan tuotetta.
Pelastusarmeijan työtoiminnan koordinaattori Päivi Merkkiniemen mukaan Aarikka on ollut todella tärkeä, itsetuntoa kohottava tekijä työntekijöille. Työssä saa vastuuta, kun Aarikka vaatii tarkkaa työn jälkeä, ja työntekijät saavat mahdollisuuden tienata osan rahoistaan töitä tekemällä.
”Pyrimme turvaamaan päihteettömyyttä: työ ja tekeminen ovat tukielementtejä sille. Aarikka on antanut hyvän panoksensa tällaiseen juttuun ja siten osaltaan vaikuttanut haittatekijöiden lieventämiseen. Odotan että yhteistyö jatkuu ja Aarikka tarjoaa tekemistä jatkossakin. Tämä on ollut sekä meille että asiakkaille tärkeä työ”
Päivi Merkkiniemi, työtoiminnan koordinaattori
Työpajojen lisäksi kotityöntekijät kokoavat käsin Aarikka-tuotteita.
“Teen Aarikalle kaikenlaisia töitä korvakoruista, kaulakoruihin ja tonttuihin. Teen näitä hommia mielelläni, koska pidän käsillä tekemistä suorastaan terapeuttisena. Olen tehnyt tätä työtä oman yritykseni ohella jo toistakymmentä vuotta, ja toivottavasti edessä on vielä ainakin saman verran lisää. Noin 2 miljoonaa helmeä on tullut punottua näiden vuosien aikana!”
Kotityöntekijä
”Käsityöläisen työ on itsenäistä ja siinä on vastuuta ja vapautta sopivassa suhteessa. Hyvän lopputuloksen aikaansaaminen vaatii näppäryyttä, huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Työpäivät muokkaantuvat sen hetkisten töiden mukaan. Joskus päivät venyvät pitemmiksi, ja vastaavasti vapaapäiviäkin on mukavasti. Mielenkiintoisinta ovat aina uudet mallit, ja niiden tuomat värimaailmat. Materiaalina puu on erittäin mieluisa käsitellä ja kaunis katsella.”
Kotityöntekijä