Tonttu Viulunsoittaja
Tonttu Viulunsoittaja
Tonttu Viulunsoittaja

Tonttu Viulunsoittaja

Alennushinta33,00 €
SKU: B07871
Lukumäärä:

Tonttulan katto oli kuuma, mutta olisi kai mikä tahansa, jos se olisi ollut auringon alla monta kuukautta, paitsi tietysti öisin. Mutta nyt oli alkuilta, ja silloin katto tiedetysti oli kuumimmillaan. Viulunsoittaja oli paras sanomaan, koska hän siellä oli istunut koko päivän halki, soittanut pientä viuluaan.

Viulunsoittaja ei oikeastaan tiennyt, miksi viihtyi katolla. Ehkä siksi, että välillä tuntui siltä, kuin olisi soittanut koko maailmalle. Ja Viulunsoittaja oli vähän huolissaan siitä, soitetaanko maailmalle tarpeeksi. Se kuitenkin piti heistä kaikista huolen. 

Viulunsoittaja-tonttu on tehty puuhelmistä ja sillä on päässään punainen huopalakki. Tontulla on kädessään ruskea viulu sekä jousi.

Väri: Punainen
Materiaali: Vaahtera, huopa, koivu, korumetalli
Koko: Korkeus 11 cm
Valmistettu käsityönä Suomessa.

aarikka x hetkinen

Koe mäntymetsän tuoksu.

Mänty-veistokset ovat syntyneet yhteistyön tuloksena. Ne on suunnitellut Hetkinen-luonnonkosmetiikkabrändin perustaja Mona Isotupa. Hetkistä ja Aarikkaa yhdistää samanlaiset arvot ja muun muassa puun merkittävä rooli tuotteissa. Suomessa valmistettu design-huonetuoksu levittää ympärilleen mäntymetsän turvallisen ja onnellisuutta lisäävän aidon tuoksun.

Huomasitko käsityön merkit, yksilöllisyyden?

Tuotteet valmistetaan käsityönä, mikä näkyy niiden ominaisuuksissa ja volyymeissä – että valmistetaan pieniä eriä tarpeeseen, ja että yksilöllisyys saa näkyä. Niin kuin siinä vaaleassa raidassa Aarikan puuhelmissä, joka syntyy Kaijan aviomiehen Erkki Ruokosen kehittämästä ainutlaatuisesta tekniikasta, jolla kaikki aarikkalaiset puutuotteet käsin värjätään Raisiossa.

Keisarinna-, Tsaaritar- ja Ruustinna-kynttilänjalat vieressään musta Pikkupässi-veistos

Vastuullisuus

Suomalaista käsityötä ja suunnittelua.

Aarikalla uskotaan siihen, että suomalainen osaaminen, läheltä tulevat raaka-aineet ja toimitusaikojen nopeutuminen ja varmuus ovat asioita, joita Aarikan asiakkaatkin osaavat arvostaa. Onhan siinä puun sydän, ja Aarikan sydän.

Tilaa uutiskirjeemme

– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.

Nopea toimitus

1-3 arkipäivää