Kaija sen aloitti. Emmekä me aio lopettaa.

nyt on aika juhlia

Aarikka. Jo vuodesta 1954.

Aarikka syntyi Kaijasta. Kujeilevasta, kurittomasta ja kapinallisesta. Aarikasta itsestään, Somerolla sisuuntuneesta. Se oli alusta alkaen mielihyvää ja arkijuhlaa, koristeellisia käyttöesineitä, käytännöllisiä koriste-esineitä, puuta, pyöreää, selkeitä linjoja ja yksityiskohtien kauneutta. Iloa ja kurittomuutta – kun katsottiin kaanonia silmään ja sanottiin, että tässä maailma on aarikanpyöreä, ja siinä on syynsä ja syynsä.

Aarikka elää vahvasti juuristaan. Niistä tottelemattomista ja elinvoimaisista, kapinallisistakin. Vahvistuen vuodesta toiseen. Kulkien sukupolvelta toiselle. Kurittoman pyöreästi ja rohkeasti. Ajattomasti ja samalla ajassa eläen. Sillä Aarikka on mielihyvää ja arkijuhlaa. Ainutlaatuisen Aarikkalaisesti.

Vuonna 2021 aloitimme määrätietoisen työn kohti aarikkalaisempaa Aarikkaa. Se on saanut ilmeen ja äänen, jotka ovat jalkautuneet arkeemme ja juhlaamme vieläkin voimakkaammin. Olemme uudistaneet ja tutustuneet Aarikkaan uudelleen – tehneet sille arvoisensa suunnitelmat seuraaville vuosille. Ja siinä missä pyöreä on ainut mahdollisuus, on käsityö Aarikan toinen luonne. Suunnittelemme kaikki tuotteemme Suomessa ja valmistamme kaiken mikä suinkin mahdollista käsityönä perinteitä kunnioittaen, Suomessa tottakai.

Arvokas ikä, tuo 70. Vaan minkä aika ajattomalle mahtaisi. Sillä kun
on rohkeasti omanlaisensa, kestää aikaa.

Kaija sen aloitti, me jatkamme.

Aarikka tehdään käsityönä ja kodeissa.

Aarikka nojaa yhä 2020-luvulla arvoissaan suomalaiseen osaamiseen ja tinkimättömään laatuun. Uskomme, että suomalainen osaaminen ja läheltä tulevat raaka-aineet ovat asioita, joita asiakkaatkin arvostavat. Koska designin tärkeä tehtävä on tuoda iloa, on Aarikka panostanut siihen vuosikymmenet – eikä loppua näy.

tekijöitä tuotteiden takana

“Aika lailla se on ihon alle päässyt muutamassa kymmenessä vuodessa.“

Vähänpä Kai Kukkonen arvasi tulevasta, kun hän aloitti 15-vuotiaana oppisopimuskoulutuksen Aarikalla vuonna 1981. Kai opiskeli konepuusepäksi. 

 “Ammattinimike on vuosien mittaan vaihtunut, mutta sillä tiellä olen vieläkin”, tuotantokoordinaattorina työskentelevä Kai sanoo. 

Kain käsien kautta on mennyt yli miljoona Aarikka-tuotetta, joihin hän on jättänyt jälkensä. Jotkut tuotteet ja aikakaudet ovat taas jättäneet toistaan vahvemmin muistijälkensä Kaihin. “Pia Kärkkäisen suunnittelemaa Allu-hahmoa olisi mennyt 2000-luvun taitteessa niin paljon kuin olisi ehtinyt tehdä. Allusta oli pullonavaajaa, viinipullon korkkia ja vaikka mitä”, Kai muistelee hittihahmoa. 

tekijöitä tuotteiden takana

''Koen myös, että työtäni arvostetaan.“

Minna Kuosa on vannoutunut jouluihminen. Joulurakkautta ei ole koetellut edes se, että Minnan työpöydällä on ympäri vuoden tonttuja. Päinvastoin. Se on Minnasta ihanaa. Minna valmistaa Aarikan tuotteita kotonaan Hollolassa. Minnan kestosuosikkeja ovat Pakkaset. Eniten hänen esteettistä silmäänsä hivelee ketjuja kantava Koristelija – siitä huolimatta ja siksi, että se on myös työläin valmistaa. “Parasta on kuitenkin aina, kun tulee laatikollinen uusien tuotteiden osia. Hihkun, että “Jes!””, Minna kertoo. 

 Minna kertoo kaipaavansa aina jotain näprättävää. Ei häntäkään toki haittaa, että Aarikan tuotteiden valmistus on paitsi mielekästä käsityötä, myös tuottavaa. “Tämä on ensimmäinen työ, joka ei ole vielä aamulla koskaan ärsyttänyt”, Minna sanoo.

aarikka-kirja

Tapaa lisää tekijöitä ja lue tarinat ikonisten tuotteiden takana Aarikka-kirjasta.

Aarikka-kirja juhlistaa tyylikkäästi 70-vuotiasta Aarikkaa. Se kertoo Aarikan tarinan upeasti kuvitettuna, on kuin oodi Aarikan historialle ja nykyhetkelle – ja kaikelle siinä välissä. Kirjan parissa pääsee tutustumaan ihmisiin, tekijöihin ja tarinoihin ikonisten tuotteiden takana. Miten ne syntyivät ja syntyvät – huolellisesti pala palalta, työtunteja säästelemättä, jokaista yksityiskohtaa myöten.

Aarikan juhlavuosi käynnistyi upeasti. Esittelimme Helsingin Taidehallissa joulukuun alussa Helsingin Taidehallissa tulevan kevät-kesä 2024 -vaatemallistomme, joka säkenöi värikkäänä. Tuo mukanaan värien loistetta – väriloistetta. Siinä trendivärit valloittavat niin kirkkaina kuin murrettuinakin, upeasti luonnon värejä toistaen. Sillä jokainen väri on yhtä kaunis – jokainen kukka on omanlaisenaan upea.

Esittelimme muotinäytöksessä myös yhteistyössä stylisti Meri Milashin kanssa suunnitellun Kunnianosoitus puuhelmelle -malliston ainutlaatuiset puuhelmiasut Aarikan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Henkeäsalpaavan upea ja uniikki mallisto on nimensä mukaisesti kunnianosoitus puuhelmelle, kuin ylistys käsityölle ja Aarikan ikoniselle muotokielelle. Ja puulle. Metsän helmelle.

Upea muotinäytöksemme sekä Kunnianosoitus helmelle -mallisto on nähtävillä täällä – katso ja ihastu!

Nopea toimitus

1-3 arkipäivää

tilaa uutiskirjeemme

– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.