Pakkanen Hiihtäjä
“Hiihtämisessä on sellainen rytmi, sama kuin aallokossa tai tuulessa tai vesisateessa. Ja kun kerran lähden liikkeelle, en meinaa millään pysähtyä. Ja sitten jos pysähdyn, niin kohta tahdon taas lähteä. Ja ihanampaa vapautta en tiedä”, Hiihtäjä sanoi, ja ennen kuin Omppu ehti edes avata suutaan, erottui mäntyjen lomasta enää pieni, valkea piste.
Hiihtäjä-pakkanen on tehty puuhelmistä ja sillä on päässään harmaa huopalakki. Hiihtäjällä on käsissään suksisauvat ja kaulassaan vaalea kaulahuivi.
Väri: Harmaa-puu
Materiaali: Vaahtera, merinovilla, koivu, huopa
Koko: Korkeus 11 cm
Valmistettu käsityönä Suomessa.
aarikka x hetkinen
Koe mäntymetsän tuoksu.
Mänty-veistokset ovat syntyneet yhteistyön tuloksena. Ne on suunnitellut Hetkinen-luonnonkosmetiikkabrändin perustaja Mona Isotupa. Hetkistä ja Aarikkaa yhdistää samanlaiset arvot ja muun muassa puun merkittävä rooli tuotteissa. Suomessa valmistettu design-huonetuoksu levittää ympärilleen mäntymetsän turvallisen ja onnellisuutta lisäävän aidon tuoksun.
Huomasitko käsityön merkit, yksilöllisyyden?
Tuotteet valmistetaan käsityönä, mikä näkyy niiden ominaisuuksissa ja volyymeissä – että valmistetaan pieniä eriä tarpeeseen, ja että yksilöllisyys saa näkyä. Niin kuin siinä vaaleassa raidassa Aarikan puuhelmissä, joka syntyy Kaijan aviomiehen Erkki Ruokosen kehittämästä ainutlaatuisesta tekniikasta, jolla kaikki aarikkalaiset puutuotteet käsin värjätään Raisiossa.
Vastuullisuus
Suomalaista käsityötä ja suunnittelua.
Aarikalla uskotaan siihen, että suomalainen osaaminen, läheltä tulevat raaka-aineet ja toimitusaikojen nopeutuminen ja varmuus ovat asioita, joita Aarikan asiakkaatkin osaavat arvostaa. Onhan siinä puun sydän, ja Aarikan sydän.
Joskus arki koostuu pienistä asioista
Kuten näistä.
Tilaa uutiskirjeemme
– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.