Tulossa

Syksy & talvi 2024

”Värimme syksyyn on vahva viininpunainen. Kuten hyvä punaviini parhaimmillaan. Kauniina hehkuvaa viininpunaista löytyy syysmallistostamme niin kodin tarjoilutuotteista kuin myös muista puutuotteistamme. Tällä kaudella olemme käyttäneet enemmän tammea, sillä se on puulajina erityisen kaunis ja sen upea sävy sopii monenlaiseen sisustukseen. Magnus Löfgrenin luoman upean Duo-sarjan lisäksi syysmallistoon kuuluvat tammiset Nappi-kynttilänjalat kahdessa koossa.”, tunnelmoi Aarikan toimitusjohtaja Riia Sandström.

Aarikan syksyssä hehkuvat viininpunaisen lisäksi yönsininen ja smaragdin vihreä. Näiden ajankohtaisten trendivärien rinnalla musta ja vaalea näyttävät raikkailta ja ryhdikkäiltä, valloittavat tyylikkäinä ja ajattomina. Kuten Aarikka.

Syysmallisto jatkaa 70-vuotiaan Aarikan juhlistamista. Siinä voi kuulla Aarikan äänen, omanlaisena soivan – kaijanlaisesti polveilevan. Se on ajattomia muotoja – siinä on selkeitä linjoja, muotoja, pyöreää ja puuta. Leikitellen omaperäisyydellä, rohkeudella ja luonnonmukaisuudella. Tottelemattomasti se säkenöi upeasti arkena, juhlana ja arkijuhlana – väreillä leikitellen.

Astele kanssamme kohti pimeneviä iltoja, syksyistä tunnelmaa ja talvista ihmemaata. Ihastu uusiin malleihin, löydä uudelleen rakastetut tuttavuudet syksyn sävyissä.

Sillä syksy saapuu, johdattelee meidät talveen – leppoisiin koti-iltoihin, juhlahetkiin ja kaikkeen siltä väliltä. Syksy vie mennessään kesäiset värit ja kirkkaat kesäpäivät, luo tilalle uudet sävyt ja samettiset illat. On aika antautua syystuulelle, ihastua uuteen – rakastua jo olemassa olevaan.

Me olemme pyöreitä, jotta sinussa voi olla särmää. Aarikanpyöreästi – jo vuodesta 1954.

koti

Huvittele ja leikittele Aarikan kanssa. Kotona.

Syksyn mallistomme kunnioittaa vanhaa, ammentaa siitä inspiraatiota. Maius-oviverho on tuotu 70-luvulta takaisin tuotantoon, sellaisena kuin se on aikoinaan ollut. Inspiroidumme myös menneistä design-helmistä kuten Metso- ja Kurki-veistokset – tuommekin vanhoja suosikkeja uudistuotantoon tähän päivään sopivalla tavalla. Puutuotteissa korostuvat materiaaleina vaahtera sekä tammi, jonka osuutta tullaan jatkossa myös kasvattamaan.

Aarikka pukee kodin tunnelmallisiin väreihin, tuo sisään lämpöä ja kodikkuutta, hämäriin koti-iltoihin sointuvaa. Oma koti kullan kallis – rohkeasti omanlainen, omaan silmään sopiva. Vahva viininpunainen toistuu myös kodinmalliston tuotteissamme. Ikoninen Pässi hurmaa viininpunaisena, ylväänä kuin mikä. Kodin klassikoihin kuuluvat rakastetut kynttilänjalat pukeutuvat kauden väreihin, kuten myös kattauksen helmet sekä uudet tuttavuudet. Eikä saa unohtaa Riemuraitaa tai Maiusta, jotka kietovat purkit ja tarjottimet hurmaaviin printteihin. Vanhaa kunnioittaen – niistä uutta luoden.

Ylpeänä esittelemme Magnus Löfgrenin Aarikalle suunnitteleman Duo-sarjan.

Sarjassa, jossa huokuu Löfgrenin töille ominaiset yksinkertaisuus ja luovuus, pohjoismaalaista suunnittelutraditiota unohtamatta – Aarikan omaan muotokieleen yhdistyen. Magnus Löfgren on tunnettu ruotsalainen suunnittelija, joka on saanut useita palkintoja, mm. Design Plus -palkinnon Frankfurtissa sekä ruotsalaisen Exell-muotoilupalkinnon suositusta Focus-maljakosta. Magnuksen tuotteille on ominaista yksinkertaisuus ja luovuus.

”Naimisiin mennessäni lähes 30 vuotta sitten, sain lahjaksi tuotteen, jonka taustalta paljastui Magnus Löfgren. Olinkin aivan innoissani, kun sain häneltä yhteydenoton ja päätimme tehdä Aarikassa yhteistyönä Duo-sarjan. Nyt Aarikan täyttäessä 70- vuotta juhlistamme sitä suunnittelukilpailulla, jossa myös Magnus toimii yhtenä tuomarina.”, kertoo Riia.

”Magnus Löfgrenin suunnittelemassa Duo-sarjassa on Aarikalle tärkeä kaunis pyöreä muoto. Tuotteiden valmistamisessa on mietitty tarkkaan, miten niiden osia voidaan tehokkaasti käyttää tuoteperheen rakentamiseen yksin ja yhdessä. Näin puujalkoja on metallien kanssa yhdistettynä, ja metalliosia puolestaan on käytetty myös yksinään. Pidän siitä, että tuote suunnitellaan alusta asti niin, että osia voidaan käyttää erilaisien yhdistelmien myötä monella eri tavalla.”, Riia jatkaa. ”Lasimaljakkovalikoimamme täydentyy uudella Duo-maljakolla, joka hehkuu kauden uudessa, täyteläisen viininpunaisessa värissä. Duo-maljakko on oivallinen kannen myötä joko muutamalle kukalle tai sitten ilman kantta isommalle kimpulle. Veistoksellinen myös ilman kimppua sellaisenaan.”

korut

Herkuttele väreillä, tuo koruilla särmää pukeutumiseen.

”Kevään ja kesän värien ilottelun jälkeen syksyn värien sävyt synkkenevät, mutta vain värien voimakkuudessa. Syksyn korumalliston värimaailmassa toistuu vahva viininpunainen, kuten kodintuotteissakin. Mallistossamme on paljon suosikeiksi valikoituja jatkuvia koruja sesonkiväreissä. Tähän mallistoon lisäsimme myös yleisön toiveesta pienempiä korvakoruja niille, jotka eivät vielä ole löytäneet kaikkein näyttävimpiä korujamme omaan arkikäyttöön.”, kertoo Riia.

”Monelle tulee yllätyksenä se, miten kevyt isokin korvakoru on. Puu on kevyt materiaali ja kannattaakin rohkeasti kokeilla suurempaakin korua. Saatat yllättyä kevyen painon lisäksi siitä, miten paljon saat kehuja näyttävistä koruista. Juhlamallistoa suunniteltaessa ohjenuoramme on tehdä arkiasusta helposti juhlavampi korujen vaihdolla ja juhlavasta asusta todellinen kruunu.”

Syysmalliston koruissa toistuu pyöreys ja pehmeä kaarevuus, käsinvärjätyt puuhelmet sekä kauniit lasihelmet upeasti yhdistettyinä, polveilevasti ja kevyesti. Kuin kaunein laulu. Vaahtera, pyökki ja koivu antavat koruille upean pohjan – uniikin kuvion ja pinnan. Jatkavat mallit ovat pukeutuneet uusiin väreihin: yönsinistä, sähäkkää pinkkiä, täyteläistä lilaa, säihkyvän sinistä – samoin uudet, upeat korumallimme. Pelkistettyjä, runsaita, yksinkertaisia, monikerroksisia. Monenlaisia.

Koruvalikoimastamme löytyy jokaiselle sopiva koru arjen rientoihin ja juhlahumuun. Herkuttele väreillä, tuo koruilla särmää pukeutumiseen. Valitse yksi, kaksi tai monta – ja yhdistä rohkeasti muihin koruihin ja asukokonaisuuksiin. Sillä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa pukeutua Aarikan koruihin.

muoti

Syysmalliston kulmakivenä on ajattomuus sekä laadukkuus.

Muodin mallisto astelee syksyyn särmikkäänä. Esitellen entistä ajattomampia vaatteita, jotka ovat klassisia, monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä. Sellaisia monenlaisiin tilanteisiin sopivia kulmakiviä, jotka tekevät pukeutumisesta helpompaa.

”Me haluamme olla rohkeita, mutta ajattomia ja tuoda särmää mallistollamme niin arki- kuin juhlapukeutumiseen. Mallistossa korostuvat naisellisuus ja kestävä design.”, Aarikan toimitusjohtaja Riia Sandström kuvailee.

Suomalaisten suunnittelijoidemme luoman syysmalliston kulmakivenä on ajattomuus sekä laadukkuus – iättömät luottovaatteet, jotka ovat kestäviä, mukavia ja ylellisiä. Korkealaatuiset materiaalit ja klassiset mallit luovat vastustamattoman kokonaisuuden, johon pukeutuessaan ei voi epäonnistua. Upeasta 70-luvun Maius-tilanjakajasta inspiroitunut Maius-printti aaltoilee aarikanpyöreyttä ja särmää yhdistäen. Johdattaa Aarikan alkujuurille, muodon ja värien lähteelle.

Syksyn laukku-uutuudet säväyttävät luonnollisilla värisävyillään, pehmeän tyylikkäillä linjoillaan ja sillä pyöreydellä, joka on yksinkertaisuudessaan kuin uusi musta. Pientä ja suurempaa, jokaiseen tilanteeseen sopivaa – ajatonta ja laadukasta. Uutuutena esitellään myös Anis-puhelinlaukkumme, joka on klassikko jo syntyessään.

Pysy kuulolla.

Ota aina klassinen pyöreys ja kauniit linjat omaksesi tai heittäydy rohkeaksi. Leikittele väreillä ja tyyleillä vaikka päivittäin – säväytä niin arjessa kuin juhlassa. Jokainen Aarikka-nainen löytää valikoimasta omansa jokaiseen päivään, jokaiseen hetkeen. Luo oma, rohkea tyyli. Juuri sinunlainen.

Tilaa myös uutiskirjeemme ja saat ensimmäisenä tiedon uutuuksista.

Tilaa uutiskirjeemme

– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.

Nopea toimitus

1-3 arkipäivää