1980-luku

Nousukauden huumaa. Suurta ja näyttävää.

1980-luku

1980-luvulla kaikki suuri ja näyttävä on kaunista. Nousukauden huumassa Aarikkakin kasvaa kiihkeästi. Vuonna 1984 yrityksessä iloitaan sekä Vuoden yrittäjä -palkinnosta että Vientipalkinnosta. Omien myymälöiden määrä nousee vuosikymmenessä kahdeksasta kahteenkymmeneen. Henkilökuntaa on 80 ja alihankkijoitakin lähes 100. Aarikan historiassa aikaa tullaan muistelemaan yrityksen hulluina vuosina.

Aarikan tuotevalikoima painottuu yhä enemmän koriste- ja lahjatavaraan. Juppiajan lahjatavaratkin ovat ajanhengen mukaisesti näyttävän kokoisia.

35-vuotisnäyttely järjestetään omissa tiloissa Nokiantiellä. Esillä olleet Pauliina Aarikan kookkaat puureliefit ja näyttävät hopea- ja pukukorut nousevat näyttelyn pääosaan. Kaijan lasiteoksia nähdään 1985 myös New Yorkissa Cooper-Hewitt–museossa suomalaista lasitaidetta esittelevässä näyttelyssä.

1980-luku

Näyttävät korut.

Aarikan koruille tyypilliset pyöreät muodot antavat tilaa 80-luvun postmodernille, kulmikkaalle muotokielelle. Nelikulmioiden ja kolmioiden lisäksi koruissa käytetään krominvärisiä yksityiskohtia ja korkeakiiltoisia maaleja. Koruista komeimmat myyvät hyvin Amerikassa.

Pauliina Aarikka debytoi Aarikan korumuotoilijana Aarikan 35-vuotisnäyttelyssä 1989. Hänen suunnittelemistaan hassuttelevista joulukoruista tulee aikansa hitti.

1970-1980 luku

Sesonkituotteiden suosio.

Aarikalla on valmistettu joulukoristeita 1970-luvulta alkaen ja 1980-luvulla ne kuuluvat jo pysyvään tuotevalikoimaan. Ensimmäiseksi olivat syntyneet joulukellot ja tontut. Nyt punalakkinen tonttujoukkue saa seurakseen parven enkeleitä. Kaija suunnittelee myös jouluseimen, joka otetaan hyvin vastaan mm. Ranskassa ja Saksassa, joissa niille on pitkät perinteet.

Joulun rinnalle tärkeäksi sesongiksi nousee pupuja ja puumunia vilisevä pääsiäinen.

museo

Historiaa vuosikymmenittäin.

Tilaa uutiskirjeemme

– ja tutustu tapahtumiin, tuotteisiin, tarinoihin ja tarjouksiin ensimmäisten joukossa.

Nopea toimitus

1-3 arkipäivää