nappien vuosikymmen

1950-luku

Aarikan tarina pyörähtää käyntiin muutamasta tekstiilitaiteenopiskelija Kaija Aarikan lopputyötään varten veistämästä napista. Näiden pohjalta suunniteltujen saama innostunut vastaanotto innoittaa Kaijan ja hänen tuoreen aviomiehensä Erkki Ruokosen perustamaan oman yrityksen, Aarikka KY:n, vuonna 1954. Kaijan keskittyessä tuotesuunnitteluun Erkki huolehtii markkinoinnista ja tuotteiden teknisistä ratkaisuista. Toimintaa pyöritetään nuoren perheen kodista käsin, pian yritys valtaa myös autotallin.

Sotaveloista selvinneessä Suomessa iloitaan suomalaisen taideteollisuuden kansainvälisissä mittelöissä saavuttaneesta menestyksestä. Lehdistö ottaa nuoren Kaija Aarikan kannustavasti vastaan. Kaijaa haastatellaan televisiota myöten ja kolme vuotta yrityksen perustamisen jälkeen Aarikka on jo tunnettu nimi.

Napeille on tilausta, sillä elintason noususta huolimatta suuri osa vaatteista tehdään 1950-luvulla edelleen itse, osa teetetään. Aarikan puiset ja punotut napit osuvat ajan muodin henkeen ja niitä arvostetaan muotisalongeissa asti. Asujen katseenvangitsijoina toimivista napeista ei ole pitkä matka koruihin, joita aletaan ennakkoluulottomasti hopean lisäksi valmistaa puusta. Ensimmäinen puuhelmikorusarja saa nimekseen Hilirimpsis. Jalopuulaatujen lisäksi tuotteita syntyy kotimaisesta lentokonevanerista, katajasta ja koivusta.

Diorilta Pariisista yllättäen vuonna 1955 saatu neljän korun tilaus siivittää uskoa tulevaan.

värien iloittelua ja ensimmäiset liikkeet

1960-luku

Aarikka avaa oman pikkuliikkeen, Nappi-Aarikan, Helsingin Vanhaan Pasaasiin 1960. Bulevardille vuonna 1963 avattu Aarikan toinen oma liike, Kukkurakauppa, on jo aito butiikki. Siellä on nappien ja korujen lisäksi tilaa lahjatavaroille ja liikkeen avajaisissa esitellyille miesten ja naisten vaatemallistoille. Liikkeen yläpuolella sijaitsevassa Aarikan kutomossa valmistetaan Kaijan suunnittelemia värikkäitä pörröhuopia. Kirsti Rantanen kutoo vaatekankaat Someron Martelan kutomossa.

Voimakkaat värit kuuluvat 1960-luvun henkeen niin vaatteissa kuin sisustuksissakin. Kuin tätä aavistellen Kaija ja Erkki ovat kehitelleet jo 1950-luvulla oman puun värjäysmenetelmän, joten ajan vaatimuksiin on helppo vastata. Aarikan puiset korut, kynttiläjalat ja huovat ovat tarpeeksi intensiivisen värisiä valloittaakseen sydämiä värikkäiden synteettisten materiaalien luvatulla vuosikymmenellä.

Materiaaleihin ennakkoluulottomasti suhtautuva Kaija suunnittelee tilanjakajaverhon, Discuksen, akryylikiekoista. Lasihelmistä syntyy kuvakudoksia, ja messingistä ja takoraudasta kynttiläjalkoja. Aarikan korut löytävät tiensä niin konservatiivien kuin avantgardistienkin korulippaisiin. Suuret hopeiset cocktailsormukset ovat suosionsa huipulla.

Kauniisti pakatuista lahjatavaroista tulee yhä tärkeämpi osa Aarikan tuotevalikoimaa. Kaija suunnittelee niihin myös pakkaukset. Suurin menekki on 1960-luvulla kynttiläjaloilla, joille on kysyntää Amerikkaa myöden. Tuolloin suunniteltua Pikkiriikkinen-kynttiläjalkaa myydään aikojen kuluessa toista miljoonaa kappaletta.

iloinen ja värikäs aarikka

1970-luku

Aarikka selviää 1970-luvun yhteiskunnallisen kuohunnan pyörteissä ilman suurempia konflikteja, sillä iloinen ja värikäs Aarikka-tyyli mielletään demokraattiseksi, kaikille nuorekkaille kuluttajille sopivaksi tyyliksi.

Uusia liikkeitä perustetaan tiuhaan tahtiin. Omat myyntipisteensä saavat mm. Jyväskylä ja Hakaniemen halli. Helsingin sydämessä liikkeiden nimet ovat Manta, Pikku-Espa ja Iso-Espa. Ulkomaisia asiakkaita hankitaan messuilla New Yorkista Tokioon. Tuotannosta yli puolet päätyy vientiin.

1970-luvulla Kaija inspiroituu eläinkunnasta, ja Aarikan puutuotteiden koko kasvaa. Nyt syntyvät numeroidut puuveistokset Tiira, Kukko ja Kurki. Puupalloista koottavasta Pässistä, sisukkuuden symbolista, tulee suosittu yrityslahja, joka päätyy mm. Japanin keisarinna Mishikon ja Metallica-yhtyeen jäsenten kokoelmiin. Merkittäviin Aarikan eläinhahmoihin kuuluu myös Suomen Syöpäyhdistyksen varainkeruuseen suunniteltu kampanjahiiri, jota valmistetaan yli miljoona kappaletta.

Aarikan puulelut niittävät mainetta kotona ja maailmalla. Ne ovat ajan hengen mukaisesti kehittäviä, kunnollisia ja oivaltavia. Lelujen suunnittelusta vastaavat Jorma Vennola ja Pekka Korpijaakko. Vuonna 1968 Pujo valitaan New Yorkissa vuoden kehittävimmäksi leluksi, ja 1970 Tanskasta napataan vuoden leluvalmistajan palkinto. Uusia lelu-malleja saadaan myös järjestämällä suunnittelukilpailuja. Aarikan Fredrikinkadun liike kulkee nimellä Lasten Aarikka. Sen tuotevalikoimaan kuuluu myös tarkoin valikoituja ulkomaisia leluja.

nousukausi

1980-luku

1980-luvulla kaikki suuri ja näyttävä on kaunista. Nousukauden huumassa Aarikkakin kasvaa kiihkeästi. Vuonna 1984 yrityksessä iloitaan sekä Vuoden yrittäjä -palkinnosta että Vientipalkinnosta. Omien myymälöiden määrä nousee vuosikymmenessä kahdeksasta kahteenkymmeneen. Henkilökuntaa on 80 ja alihankkijoitakin lähes 100. Aarikan historiassa aikaa tullaan muistelemaan yrityksen hulluina vuosina.

Aarikan tuotevalikoima painottuu yhä enemmän koriste- ja lahjatavaraan. Juppiajan lahjatavaratkin ovat ajanhengen mukaisesti näyttävän kokoisia.

35-vuotisnäyttely järjestetään omissa tiloissa Nokiantiellä. Esillä olleet Pauliina Aarikan kookkaat puureliefit ja näyttävät hopea- ja pukukorut nousevat näyttelyn pääosaan. Kaijan lasiteoksia nähdään 1985 myös New Yorkissa Cooper-Hewitt–museossa suomalaista lasitaidetta esittelevässä näyttelyssä.

koriste- ja käyttöesineitä

1990-luku

1990-luvun alun laman seurauksena Aarikassakin joudutaan tarkistamaan kurssia, sillä nousukauden huumassa toiminta on päässyt paisumaan liian suureksi. Omasta tuotannosta siirrytään alihankintaan ja kymmenen liikettä myydään franchising-yrityksiksi. Nopeasti toteutetun uuden strategian myötä liiketoiminta onnistutaan kääntämään voitolliseksi runsaassa vuodessa.

Työn iloa ja sielun paloa julkisesti lamasuomessa peräänkuuluttanut Kaija saa tunnustusta työstään monelta taholta. Hänelle myönnetään mm. Pro Finlandia -mitali sekä kauppaneuvoksen ja Somerniemen torineuvoksen arvonimet. Pauliina Aarikka ottaa yhä enemmän vastuuta suunnittelusta. Koko tuotanto on edelleen kotimaassa, kotityöntekijöitäkin on nelisenkymmentä. Väritykset mukaan lukien tuotannossa on 600 tuotetta.

Myymälöihin halutaan koko ajan uutta ja siksi mallistoja aletaan tehdä vuodessa neljän sijasta yhdeksän. Aarikassa uskotaan settiajatteluun ja omia tuoteperheitä suunnitellaan niin puutarhureille, saunojille kuin merikarhuillekin.

1990

Korujen paluu.

Puukorut tekevät 90-luvulla uuden tulemisen. Puukorut ovat arvossaan. Pauliina kertoo vuoden 1994 Me Naiset –lehdessä, että Milanon messuilla perinteiset strassikorujen tekijätkin olivat innoissaan puusta.

Suomalaisnaisetkin intoutuvat käyttämään näyttäviä koruja, suuret korvakorutkin käyvät hyvin kaupaksi. Muotia seurataan niin tiiviisti, että Aarikan korumallistot muuttuvat neljästi vuodessa.

Niinpä Aarikan korumyynti kasvaa vaikka lama kurittaa yleisesti vaatemarkkinoita. Korut muodostavat pian puolet Aarikan kokonaismyynnistä. Hopeakoruillakin on Aarikassa edelleen tärkeä rooli. Omien tuotteiden lisäksi Kaija suunnittelee kaste- ja rippiristit Suomen lähetysseuralle sekä Piispanristin Namibian kirkolle.